Naivismikeskus, Naivistit Iittalassa -säätiö

Voit saapua Iittalaan junalla, bussilla tai omalla autolla. Auton saa pysäköityä esimerkiksi Lasimäen pysäköintiaalueelle. Iittalan Naivistiselle Taideasemalle pääsee lähiliikenteen junalla. Taideasema on ensimmäinen lajiaan Suomessa.

Kymmenen minuutin kävelymatkassa, aivan Iittalan Lasimäen vieressä, sijaitsee Naivismikeskus vanhalla puukoululla. Vuosittain vaihtuvassa kesänäyttelyssä esitellään uusimmat suomalaisen naivismitaiteen helmet. Vuoden 2018 30-vuotisjuhlanäyttely keräsi ennätysyleisön, yli 20 800 kävijää. Talvikaudella järjestetään taidenäyttelyiden lisäksi työpajoja ja kursseja. Tilat taipuvat myös pienten konserttien, kokousten ja seminaarien järjestämiseen.

Voit vierailla näyttelyissämme yksin tai ryhmissä ja halutessasi varata opastetun maksullisen kierroksen. Suosittelemme erityisesti isommille ryhmille ennakkovarausta. Opastetut kierrokset onnistuvat suomeksi ja englanniksi, ja ennakkoon varaten myös ruotsiksi ja japaniksi.

Naivismissa on lapsenomainen ilmaisu ja perusvire. Teoksissa voi olla unenomaisia, surrealistisia ja fantasiamaailmoja. Aiheet ovat hyvin kerronnallisia ja omaelämaänkerrallisiakin, kuvaten taiteilijan omaa elämää, unelmia ja toiveita. Myös kukka- ja eläinaiheet ovat hyvin suosittuja. Yleisteemoiltaan aiheet ovat useimmiten hauskoja ja optimistisia, kuitenkin huumorin lomassa usein löytyy yhteiskuntakritiikkiä ja huomiota ihmisluonnosta. Tervetuloa naivismin lempeään maailmaan!

Yhteys